sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Who am i?

Itsensä määritys. Se on oikeastaan kovin vaikeaa. Mulla tuli kuitenkin semmonen fiilis, että mä tahdon ja haluan purkaa pääni sisältöä kertomalla itsestäni. 


Mä oon ollut masentunut. Ei se koskaan semmosessa pisteessä oo ollu, että mä oisin mitään itteleni tahtonu tehdä, mutta silti aika vakavaa se oli. Musta tuntu kun mulla ei ois ollu ketään, vaikka mulla oli. Musta tuntu etten mä riittäny, mihinkään, musta ei ollut mihinkään. Mä tahdoin vaan hautautua yksinäisyyteen, olla vaan, mutta samalla aikaa en tahtonut. Mä en ollut onnellinen. Mun on vaikee sanoa miks mä olin masentunu, siihen oli niin monta syytä. Tajusin millasia jotkut ihmiset oikeesti oli, ja semmotteet vanhat kuvat niistä ikään kuin särky. Mutta mä olin edelleen sama vanha minä, muut liikku eteenpäin. Mä muistan sen puhelun mun hyvälle ystävälle Helsinkiin yhtenä tammikuun iltana. " Mä en enää nauti joistan asioista mistä mä ennen nautin. Mä en jaksa, mä en välitä, musta tuntuu ettei sillä oikeestaan oo väliä? Onko mulla ees väliä? " 
Keväällä mä asennoiduin ottamaan itteäni niskasta, mun oli pakko. Musta ei tuntunu enää hyvältä puhua asiasta puolituntemattomalle ihmiselle joka koitti auttaa mua sen kanssa. Ei sillä, kyllähän se autto, mut mun oli pakko puhua siitä enemmän niille joista mä välitin. Mä tajusin, et emmä voi ajatella asioiden tapahtuvan ilman mun omaa efforttia. Kaikki on loppujen lopuks ittestä kiinni, ja mun oli pakko hyväksyä kuka mä olin. Ainakin koittaa. Ja tällä hetkellä mä koen olevani jollain tasoa onnellinen.


Tää tapahtu kun olin vasta ala-asteella. Koko luokka käänty vaan mua vastaan. Mä olin ennen sitä rohkeesti aina oma itteni, mut ton tapaksen jälkeen, musta tuli ujo. Mä oon koittanu parantaa mun ujoutta, mutta se on hirmu vaikeeta. Mulle ei oo helppo olla oma itteni heti aluks, mulle muodostu semmonen "suojakilpi" jonka taakse mä kätkeydyin. Oli helpompi antaa ihmisten pitää mua ujona ja sisäänpäinsulkeutuneena, kuin että mua taas syrjittäisiin sen takia millanen mä oon. Mulla on tosi iso persoona, täynnä kaikkea, ja siks ne onki kun kaks täys eri puolta musta, jotka on muodostunu mulle vuosien saatossa. Toivon mukaan mun sisäinen itteni näkyis ihmisille enemmän, ainakin mä itse koen niin nykyään.



Mä _rakastan_ sitä! Musiikki on mun elämä, ja mä toivon ja haluan ja yritän päästä koko loppuelämäni viettämään sen kanssa. Mun on pakko. Se tekee mut onnelliseks, se hetki kun mä saan laulaa - oli se sitten yksin tai yleisön edessä. On ihana nähdä myös niitten ihmisten ilmeet kun mä esiinnyn. Se, että mä saan ne hymyilemään. Musta on maailman ihanin tunne se, kun tietää saaneensa toisen mielen paremmaksi. Se vilpiton hymy. Mä oon luonteeltani semmonen, että jos toista masentaa, niin mä haluan auttaa. Mä en halua, että kukaan muu joutuu oleen yhtä maassa kun mä oon ollu, tai masentuneempi kuin mä. Mä tahdon monesti kuunnella toisten murheita, ja mulle niitä myös kerrotaan. Oon myös hirvee people bleaser, et tahon eka et muilla on kivaa, sitten vasta mulla.



Tän asian yli mä en pääse. Mä tiiän, etten oo mikää metrivalas, mut en tosiaan oo myöskään tarpeeks laiha pitämään esim bikinejä. Mä tahtoisin ihania vaatteita, ihonmyötäsiäkin, mutta ne on sula mahdottomuus. Laihdutus on mulle hirveen vaikeeta. Mä pysyn kyllä mun ruokavaliossa, mutta jos mä retkahdan kerrankaan, mun on vaikee palata rutiiniin. Ja mun retkahdus ei meinaa mitään yhtä suklaapatukkaa, vaan se meinaa yhdeksi illaksi isoa sipsipussia, suklaalevyä ja kylmä pullo 7uppia. Yeah that sucks, i know. Ja kun ton jälkeen se ei jää siihen yhteen kertaan vaan sitten palataan siihen kuuluisaan: huomenna mä lopetan tän. Mä ahmin. Samaan aikaan kun masennuin tää muodostu mulle ongelmaksi. Ja mä jopa unelmoin bulimikoksi tulemisesta - niin älyttömän tyhmältä kun se jälkikäteen kuulostaakin. I had really hit the bottom.



Pääni sisällä mä olen oikeasti prinsessa. Laiha ja kaunis. Odottaen sitä  prinssiä. I know all the disney princess movies by heart - not all the dialogues but yeah u know. Jotkut mun kaverit pitää mua ällöromanttisena, liiallisena söpöilijänä ja joo. Tästä päästään myös siihen mysteeripotsuun josta mun viime postaus kerto. Asiahan on niin, että mulle on muodostunu semmonen kuvan tästä mun romanttisuudesta, että semmosta miestä millasen mätahdon ei todellakaan oo olemassa. Toinen asennoitumisasia on se, ettei muhun voi ihastua -saati sitten rakastua. Nyt kuitenkin nää molemmat tabut on tuhottu, yhden ihmisen toimesta, ja se ihminen on kaikkea sitä mistä mä oon aina mun prinsessa maailmssani unelmoinu. Joten joo, romanttisia miehiä on vielä olemassa, joskus niitä vaan täytyy odottaa 18 vuotta.




tiistai 31. heinäkuuta 2012

Never felt like this before


Nyt tiedän mihin tähtipölyä lensi,
tomua tuulessa,
ja miksi.
Se lensi sinne missä sinä olit.
Ehkä toivoin sitä huomaamattani,
kaadoin purkin tahallani,
silti ihmetellen.
Sinä löysit minut
joten älä päästä minusta irti nyt.
Lupaatko?








You make me smile

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Success

Tähtipölyä oli tipahtanut lattialle,
se kimmelsi auringon koskiessa sitä hennosti
ja nauroi
puseron hihalla,
tuolin selällä.
Tuuli tarttui pölyyn
ja minä hymyilin.
Voinko vielä toivoa?






3 viikkoa ja 3 kiloa. Mä teen töitä tän eteen ja hymyilen. Ehkä mä tätä vauhtia pääsen tavoitteeseen.



torstai 12. heinäkuuta 2012

Motivaation puuskaus





Junia
Kuinka ihanaa onkaan katsoa niiden juoksevan ohi
ja katoavan näkökentästä
siinä yhdessä pienessä hetkessä.
Tuntea viima kasvoilla
jota seuraavat kymmenet pienet lehdet hiljaisessa kaupungissa,
rapisten
Katsella nopeasti kiitäviä valoja
jotka näyttävät yössä vaaleilta haamuilta.
Minne ne matkaavat?




 Blogihiljaisuus päättyy än yy tee - NYT! Mulla on ollut hirveästi puuhaa... Töitä lähinnä. Muutama vapaapäivä on piristänyt kiireistä elämää silloin tällöin. Tosin yksittäisissä sarjoissa. Oikeesti on ehkä turhinta pitää YKS vapaa päivä. Kesä on puolessa välissä, enkä oo oikein kerenny tekeen mitään. Ei oo semmosta " omaa aikaa". 





Hyviä uutisia: Oon saanu itteäni niskasta kiinni. Ostin uudet urheilukamat, ja nyt viikon ajan oon käyny päivittäin salilla. Oon hirmu ylpee ittestäni! Hah. Jokasen liikkeen aikana mä kelaan mitkä on mun tavotteet ja mitä mä haluun mun vartalolta. Motivaationi on suuren suuri!


Oon myös alkanu huolehtiin treenin jälkeen palautumisesta. Sekin on super jees ! Tulee hetkessä "sporttisempi"olo, kun on tehny kunnon hikiharjoitukset ja sen jälkeen mutustaa proteiinipatukkaa tai -shakea. Päivisin popsin kasviksia ja elimistö kiittää! 







Istuin kerran sillä laiturilla
Muistathan,
sillä, jolla me joskus yhdessä istuimme.
Meri tuoksui raikkaammalta kuin koskaan ennen.
Vesi hyväili hiljaa jalkapohjiani.
Suljin silmäni.
En tuntenut enää laineita
En haistanut ulappaa
En kuullut nauravia lokkeja.
Näin sinut,
yksin sillä laiturilla,
jolla minä olin nyt yksin.
Sillä, jolla me ennen istuimme yhdessä.
Enää et istu täällä
Enkä tiedä miksi.
Et koskaan vastannut.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Lazy day


Poutapilviä
ne näyttävät hattaralta
paitsi, että ne ovat valkoisia
eivät vaaleanpunaisia
Lisäksi söisin mieluummin hattaran 
kuin valkoisen poutapilven
Siitä kun tuskin syntyisi suurtakaan ateriaa
Ne ovat vain valkoisia poutapilviä
uiden sinisessä meressään
törmäten välillä toisiinsa
ja muuttuen joskus lohikäärmeiksi


Mulla on ollu erilaiska päivä. Erilaiska? Töissä oli aamuvuoro, tai no aamupäivävuoro, mutta nukuin pitkään eli mulle aamuvuoro. Lystiä kesti 7 tuntia ja voi sitä paleltumisen määrää. Kotiin pääsin viiden jälkeen. Lenkille pitäisi vielä ehtiä, että voisi edes jollain tasoa olla ylpeä itsestään. Plus ne lihasharjoitukset. Jotenkin tylsää olla koneella, mutta toisaalta muutakaan ei jaksaisi. Liikaa seisomatyötä, jalat huutaa apua.



Mun kuvat tosiaan ei ole muualta kuin täältä! tässä vaiheessa kun kamera ei ota tarttuakseen mun käteen. Se jotenkin vierastaa sitä. Toisaalta voisin raahata itseni salill koska lenkki tossa kylmässä tuulessa ei houkuta. 
Silti siellä paistaa aurinko -Sää huijaa.



Oon muuten hirmuisen ihastunut aasialaiseen pukeutumistyyliin, ulzzangiin. Se on jotenkin niin tyttömäinen ja suloinen. Suuri haave olisi joskus itsekkin mahtua tuommoisiin pikkuriikkiiin vaatteisiin. Kuorruttaa itsensä pitseillä, röihelöillä ja ruseteilla. Ja laittaa tukkansa suurille kiharoille.

Upean suloista ja vaahtokarkin pehmoista iltaa ruudun toiselle puolelle !

tiistai 19. kesäkuuta 2012

The start


Ojensit minulle purkin hiekkaa
"Se on tähtipölyä.
Kun heität sitä ilmaan se loistaa kaikissa sateenkaaren väreissä,
kimmeltää auringossa.
Tähtipölyä ja lasi täynnä toiveita."
Mitä minä toivon?



Aloitin päivän lenkillä, sateessa. Mä on vierastanut juoksemista nyt jonkin aikaa, kun kaveri sattui rikkomaan mun mp3-soittimen. Jotenkin treenaminen on sittemmin jäänyt. Tänään kuitenkin otin itteäni niskasta kiinni ja kaivoin lenkkarit kaapin uumenista. Voisin palkita itseäni ostamalla uudet juoksukengät kun ekan kuun palkka tupsahtaa mun tilille. Vaaleanpunaiset juoksukengät.



Mä haaveilen liikaa, mutten koskaan tee. Mahtaa olla jollain tapaa yleinen ongelma? Mä oon kuitenkin nyt päättänyt, että mä pystyn tähän. Pakko. Mä en halua enää itkeä ja ajatella kuinka inhoan itseäni. Mä tahdon olla sinut itseni kanssa, niinhän me kaikki? Ajattelin vielä tehdä parit lihasharjoitukset ja nauttia Charmedin 8-kauden vikoista jaksoista. 
Lapsuuden ehdoton lempparisarja on vieläkin superjees !


Täytän toisen purkin toiveillani
Asetan sen tähtipölyn viereen
Siinä ne hymyilevät vierekkäin,
kaksi lasipurkkia,
aivan pikkuista
Hiljaa kuiskaavat toisilleen
mitä sisältä oikeasti löytää
Mutta kukaan ei kuule
Toiveet eivät muuten toteudu
eikä tähtipölyssä olisi taikaa











maanantai 18. kesäkuuta 2012





Katsoin sinne mistä tuuli puhalsi, vesi oli kirkaan sinistä.
Kuiva hiekka tarttui hiuksiini.
Suljin silmäni ja tunsin kevyen hengähdyksen kasvoillani, se olit sinä.
Mutta minä olin yksin rannalla, yksin veden ääressä, yksin sannalla.
Ehkä niin oli parempi.
Lokit lensivät auringonpaisteessa.
Nauroivatko ne minulle?






Ensimmäinen.
Kesä, rakkauden kesä 2012. Mutta eipä musta tunnu hirveen erilaiselta. Mä oon ollu masentunu, en enää niin paljon. Itsetunto-ongelmat on jääneet. Mun paino heittää vuoristorataa ja mä pelkään kyydissä, sillä se nousee hitaasti mutta varmasti. Lähiaikoina kovinkin nopeasti, silloin kun oon koittanut sitä tiputtaa. Järkeenhän se ei käy.
Mun on kuitenkin otettava itteäni niskasta kiinni, siksi ajattelin koittaa purkaa hyvinkin monimutkaista mieltäni tänne. Lähinnä omaan lukuun, tuskinhan tänne moni eksyy. 






 Joo, tusinablogi, ehkä? Mä haluisin kuitenkin joskus olla ylpeä tai tuntea itseni edes mukavaksi omassa kehossani. Surkeinta on se, etten osaa hyväksyä nopeaa painon nousuani, vaan koitan ahtautua pienempiin vaatteisiin. Lopputulos ei ole kauneimmasta päästä. Ja kyllä, mä tiiän että kaikilla on ongelmia oman painonsa tai ruumiinmuotonsa kanssa, mutta koitan olla liioittelematta asioitani. Mun on vaikee puhuu mun itsetunnosta mun ystäville, koska lähinnä mun paraskaveri Mia, ei jaksa kuunnella. Tää taas ei johdu siitä, että sanoisin turhasta, vaan Mia on vähän semmonen ettei sille voi näyttää tunteitaan. Siks ne pakkautuu sisälle, ja siks mä masennun. On mulla muitakin läheisiä ystäviä, mulle on vaan muodostunut semmonen "muuri" etten voi esim. itkeä kenenkään kaverin eessä, koska yksi pitää sitä jotenkin "nolona" tai rasittavana. Nojoo, tarkotushan ei ole tehdä tästä mitään angstiblogia, nääh. Mä koitan tällä motivoida itseäni. 






Mietin, että voin tähän kuiskata sen, kuinka välillä itken itseni uneen. Mun on vaan vaikea olla mä. Mä en siis todellakaan ole vielä ylipainoinen tai koulukiusattu, että tää olis jonkun toisen ihmisen aiheuttamaa. Mulla on vaan suuret kamppailut oman itseni kanssa, ja se on vielä selättämätön vastus. Tää blogi tulee kertomaan siitä mitä mun elämässä tapahtuu, koitan eniten päivittää sitä kuinka saan mun painonpudotuksen kohilleen -taas. Jos joskus pääsisin tavoitteeseenkin...




Kuvat täältä! 


Sanoit kerran, että toiveeni toteutuu kun ummistan silmäni ja keskityn siihen kaikella voimalla minkä pystyn itsestäni keräämään. 
Ongelmani on, etten tiedä suurinta toivettani.
Onko liian vaikeaa määrittää mitä halajan elämältä. 
Eikö aika voisi pysähtyä, että voin miettiä tätä hetken?
Sanoit ei, ettei elämä odota minua. 
Minä kai myöhästyin junasta.
Odotan seuraavaa.
Kuuntelelen kiskoista kun se saapuu.
Silloin olen valmiina.